Saako hyvä poseeraaja kilpailuetua muihin nähden?KYLLÄ!

Kaikki fitnessurheilun ystävät (toivottavasti) ymmärtävät, että kyse ei ole esiintymiskilpailusta vaan fysiikan paremmuuden arvioinnista. Taitava liikkuja ja hyvä esiintyjä on luonnollisesti etulyöntiasemassa opeteltaessa lavasuoritustekniikkaa. Mutta pelkällä esiintymisellä ei vielä kilpailuja voiteta. Esiintymisen tarkoitus on aina näyttää fysiikka parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväkin esiintyjä voi missata tämän pointin täysin ja keskittyä lavasuorituksessaan epäolennaisuuksiin.

Kilpailutilanteessa tuomaristo arvioi vain sen, minkä näkee lavalla. Tuomarit eivät mieti urheilijan potentiaalia, mahdollisuuksia tai lahjakkuutta - he arvostelevat vain ja ainoastaan sen, mitä näkevät sillä hetkellä. Juuri siksi on äärimmäisen tärkeää osata esittää oma fysiikkansa itselleen parhaalla tavalla. Kilpailuissa potentiaali tai mahdollisuudet eivät korreloi sijoitusten kanssa - vain esitetty työn tulos arvostellaan.

Väitän, että poseeraamisen merkitys myös kasvaa sitä mukaan, mitä tiukempi ja tasokkaampi kilpailu on kyseessä. Kun erot fysiikoiden välillä ovat pieniä, lähes poikkeuksetta kilpailija, joka näyttää omansa parhaiten voittaa. Olen myös nähnyt tilanteita, joissa fysiikaltaan heikompi kilpailija, joka on loistava poseeraaja ohittaa fyysisiltä ominaisuuksiltaan paremman kilpailijan, joka ei osaa poseerata tai esiintyä kunnolla.


Itse katson poseeraamisen sisältävän koko lavasuorituksen, mukaan lukien liikkumisen lavalla. Kaikki aika lavalla on merkityksellistä - älä siis himmaile tai hissuttele lavalla, vaan näytä fysiikkasi kunnolla!



Kuva: Tomi Rehell

43 katselukertaa0 kommenttia